Vaikka “wanderlust” englantia onkin ja vaikka se olisi mahdollista kääntää pohjoiselle kielellemme, sointuu alkuperäinen sana suomalaiseen suuhun mielestäni yllättävän hyvin. Mutta mitä wanderlust tarkoittaa? Englannin kielen sana ”wander” suomentuu sanoiksi vaeltaa, kuljeksia, kierrellä. ”Lust” puolestaan tarkoittaa halua, himoa, jonkin asian janoamista tai himoitsemista. Sekä wanderlustia että finglishiä tulen varmuudella viljelemään sopivasti jatkossakin, eli tällä nimikkeellä mennään.
“Wanderlust – A strong desire or impulse to travel, wander and explore the world.”
Tunne ja elämäntapa
Wanderlust on yhdistelmä tunnetta ja elämäntapaa. Se saa sinut googlettamaan edullisia lentoja ja jatkuvasti luomaan uusia reissusuunnitelmia. Wanderlust ajaa liikkeelle ja saa heittäytymään uuteen seikkailuun. Uudet matkakohteet, luonnossa liikkuminen, nähtävyyksiin tutustuminen, kulttuurien ymmärtäminen ja etenkin liikkeellä olemisen tuntu ovat kaikki sanoinkuvailemattoman kiehtovia. Matkakuume tuntuu olevan hellittämätön etenkin juuri siihen maailmankolkkaan, jossa et vielä ole matkustanut. Kuitenkin, sillointällöin on hyvä vetäytyä takaisin myös vanhoihin suosikkikohteisiin.
Wanderlust on uteliaisuutta, sisäänrakennettua halua tutkia, ottaa selvää ja kokea maailmaa syvemmin ja aidommin. Wanderlustin otteessa kiemurtelevalle perusarki lomasta lomaan suoritettuna, voi ajoittain olla yksinkertaisesti liian perus. Tätä wanderlust pyrkii todennäköisesti vahingossa, tahallaan tai alitajuntaisesti rikkomaan. Pidennetty viikonloppu toisaalla auttaa lievittämään matkakuumeilun pahimpia oireita, mutta todennäköisesti sisällä kytee palo toteuttaa seuraava pidempikestoinen seikkailu. The reissu. The Hasta la Vista. The Maisemanvaihdos.
[Siem Reap, Kambotza | Praha, Tsekki]
Tarvittaessa wanderlust saa poistumaan mukavuusalueelta. Se saa venyttämään penniä tai tinkimään hienouksista. Se saa sinut olemaan suunnitelmallinen, säästäväinen ja kekseliäs, jotta reissusuunnitelmat käyvät toteen. Usein wanderlust nautiskellee hitaalla matkailulla. Määränpää on toki tärkeä, mutta niin on itse matkantekokin. Matkakohteeseen ei mennä omaa elämää pakoon, vaan enneminkin kokemaan, ymmärtämään ja elämään elämää. Wanderlust ei ole all-inclusive resortin allasbaarissa notkumista tai luksushotellien edustoilla odottavia kiiltävänahkaisia taksintakapenkkejä. By the way, sitä ei ole tämä blogikaan.
[Hostellin glamouria Darwnissa, Pohjoisterritorio | Bussin odotusta Tissamaharanassa, Sri Lanka]
Miten wanderlust on ilmennyt?
Ennen pandemiaa olin aina asunut Suomessa ja reissannut lähinnä vuosilomien ja vapaapäivien sallimissa rajoissa. Alkuvuonna 2016 pistäydyin Hollannissa ja Saksassa, mutta aloin myös hiljalleen päästä kaukomaiden makuun. Myöhemmin samana vuonna repäisin itseni paitsi kuukaudeksi Floridaan Matthew-hurrikaania väistelemään, myös Leville talvikaudeksi töihin. Lappikauden jälkeen asetuin takaisin Helsinkiin ja ostin asunnon. Onneksi palmuikävä ja wanderlust vetivät takaisin maailmalle. Kun helmikuussa 2018 tulin erittäin onnistuneelta, mutta silmänräpäykseltä tuntuneelta, kahden viikon Thaimaan matkalta takaisin kotiin, päätin, että ensi talvena aion olla reissussa oikeasti pidempään.
[Miami Beach, Florida]
Koitti tammikuu 2019, ja suuntasin lumipyryn läpi lentokentälle kuuden viikon reppureissusuunnitelma taskussani. Tuo reissu tuntui silloin maailman pisimmällä ja rohkeimmalle irtiotolle. Tulisinhan olemaan Singaporessa, Indonesiassa, Malesiassa ja Thaimaassa tällä kertaa kokonaisuudessaan lähes ikuisuuden, siis kuusi viikkoa. Niin. Noihin aikoihin aloin varovaisesti pohtia, voisiko ulkomaille joskus oikeasti mennä vieläkin pidemmäksi aikaa. Ehkä opiskelemaan, ehkä töihin, tai ehkä vain nauttimaan elämästä ilman sen kummempaa syytä tai “olen lomalla” -statusta. Nimenomaan kokemaan ja elämään arkea ja elämää jossain muualla kuin tutussa Suomessa. Ajatus jäi hautumaan.
Pidempi reppureissu pandemian jälkeen
Seuraavana vuonna pandemia laittoi matkahanat kiinni. Koska reissuun ei päässyt, maanisesti paiskin töitä muhkean reissukassan kiilto silmissäni. Uskoin, että vielä koittaisi päivä, kun kiittelisin itseäni vuolaasti työnarkomaaniudestani. Loppuvuodesta 2021 rajoitusten jotenkuten höllennyttyä pääsin piipahtamaan Norjassa, Ruotsissa ja Espanjassa. Samoihin aikoihin aloittelin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoja.
Tammikuussa 2022 jonotin Helsinki-Vantaalla lähtöportille, jossa luki Phuket. Thaimaassa olin käynyt jo kolme kertaa aiemmin. Tällä kertaa vastassa oli kuitenkin Thaimaa, joka tarkisti ja syynäsi huolellisesti koronatestipaperini ja jossa suuret turistilaumat loistivat poissaolollaan. Ajankohta oli oivallinen seikkailuun myös Kambotzan ja Vietnamin puolella. Tuskin enää koskaan tulee toista mahdollisuutta kokea esimerkiksi Angkor Watin temppelikylä tai Ninh Binhin maisemat yhtä tyhjänä, yhtä privana. Suomeen palasin vasta viisi kuukautta myöhemmin Tukholman ja Lontoon kautta monta reissutarinaa ja monta upeaa reissututtavuutta rikkaampana.
Vaihto-opiskelujakso Alpeilla
Vain kaksi kuukautta myöhemmin, elokuussa 2022, koitti lähtö Itävaltaan. Olin saanut vaihto-opiskelupaikan Innsbruckista! Haave lasketteluntäyteisestä talvesta Alpeilla näytti käyvän toteen. Itävallan reissu venyi lähes seitsemän kuukauden mittaiseksi. Vaihto-opiskeluaika piti sisällään upeita laskettelupäiviä lumoavan kauniissa vuoristomaisemissa sekä apres ski -bileitä, joiden jälkeen Helsingin yöelämä tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Ainiin, ja kyllähän siellä opiskeltiinkin, laskettelun sallimissa rajoissa. Makeimpina kirsikkoina tämän alppikakun päällä olivat samanhenkiset uudet ystävät. Yhteydenpito heidän kanssaan jatkui, vaikka yhteinen vaihto-opiskelujakso haikeasti tulikin päätökseen.
Keväällä 2023 Suomeen paluu osui päin näköä kuin suurin ja vanhin siivousrätti, jota kukaan ei ollut edes yrittänyt puristaa kuivaksi. Alkujärkytyksen ja pahimman itävaltaikävän tukahdutin tuttuun tapaani paitsi työteolla, mutta myös opinnäytetyön kirjoittamisella saksankielisten apres ski -biisien soidessa taustalla. Kolmekymppiset ja valmistujaisetkin juhlittiin. Kun ikä yhtäkkiä alkoikin kolmosella, tarkoitti se erään asian saralla ”nyt tai ei koskaan” -momenttia.
Vuosi Australiassa
Yläikäraja Australian Working Holiday -viisumin hakemiselle Suomen passilla on 30 vuotta (kirjoitushetkellä). Suomen passin haltijan tulee siis hakea tämän tyypin viisumi ennen kuin täyttää 31 vuotta. Nyt tai ei koskaan, kirjaimellisesti. Hieman alle vuodessa sain reissukassani taas siihen kuntoon, että sillä kelpasi lähteä kaukomaille. Hyväksytty viisumi kilahti sähköpostiin noin kolme kuukautta ennen 31-vuotissyntymäpäivääni. Juuri ennen kaukomaille karkaamista pistäydyin vielä tutuilla kulmilla Itävallassa viikon laskettelureissulla.
Maaliskuussa 2024 suuntasin ensin Balille ja Floresille. Indonesiassa vietetyn kuukauden jälkeen matka jatkui Darwiniin, josta seikkailun täyteinen Working Holiday -vuosi kengurumaassa alkoi. Vietin Australiassa vuoden, huhtikuun ensimmäiseltä viikolta seuraavan vuoden maaliskuun viimeiselle viikolle saakka. Suuren osan Australiavuodesta matkaseuranani toimi rakas ja uskollinen vuoden 2006 Subaru Forester. Se oli paitsi auto, myös kotini tien päällä. Vuoden ehdoton kohokohta olikin koko Australian itärannikon kattava roadtrip Cairnsista Tasmaniaan saakka. Kyllä, ajoin koko matkan ihan itse.
Australiavuoden tullessa päätökseen vietin vielä hieman yli kolme viikkoa Sri Lankassa ennen Suomeen paluuta. Kokonaisuudessaan Indonesia-Australia-Sri Lanka -reissulla vierähti liki 14 kuukautta.
Mille wanderlust näyttää tästä eteenpäin?
Nyt suomiarkea on ehtinyt kulua neljä kuukautta. Palattuani ystävät ja sukulaiset ovat kyselleet “Mille tuntuu olla takaisin Suomessa?” tai “Minnekäs lähdet seuraavaksi reissuun?”. Antamani vastaukset vaihtelevat yleensä hieman aamukahvin vahvuuden mukaan. Huomasin kuitenkin, että luottokorttilaskulleni oli jo mystisesti päätynyt kolmenumeroisia lukuja, joiden edessä luki Lufthansa, Finnair ja Turkish Airlines. Aivan.
Parin viikon päästä pääsen piipahtamaan ystäväni luona Saksassa. Ensi vuoden alussakin häämöttää jo pari varattua matkaa, joissa kohdemaina on tuttuja suosikkeja. Pari viikkoa sitten aivan rennon kasuaalisti puhuin ystäväni kanssa junamatkan aikana siitä, mikä on paras reitti lentää Aucklandiin ja paljonkohan mahtavat maksaa lennot Tahitille. Samassa pöhinässä laitettiin viesti kolmannelle kaverille, joka yleensä oli helppo puhua tällaisiin suunnitelmiin mukaan.
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, kuinka monta matkaunelmaa on muutaman viime vuoden aikana jo käynyt toteen. Kuitenkin, uusia seikkailuja, niin bookattuja kuin bookkaamattomia, siintää siis jo horisontissa ennen kuin olen edes kunnolla ehtinyt sisäistää paria edellistäkään. Vähensivätkö puoli vuotta Itävallassa, vuosi Australiassa tai reppureissut Aasiassa matkustusintoani? Eivät. Ennemminkin ne antoivat varmuuden ja idean siitä, että elämä voisi jatkossakin olla matkailuntäyteistä, vapaata, ei niin rutiineihin ja suorittamiseen sidottua, sopivasti erilaista.
Www.sopivastiwanderlustia.com vireille
Matkailu on jo nyt opettanut minulle enemmän kuin olisin pikkutyttönä ikinä osannut unelmoidakaan. Ala-asteikäinen minä halusi opetella ulkoa kaikkien maailman valtioiden sijainnin, liput ja pääkaupungit sekä osata osoittaa kartalta maailman tunnetuimmat luontokohteet ja ikonisimmat rakennukset. Lauantai-illan Avara Luonto jäi vain harvoin katsomatta. Luultavasti en olisi silloin uskonut kuulemaani, jos joku olisi tullut kertomaan, että parikymmentä vuotta myöhemmin tuossa samaisessa tv-ohjelmassa alkaa näkyä kaukaisia paikkoja ja eksoottisia eläimiä, joita olen ihan itse omin silmin jo nähnyt. Tai että hartaasti ulkoa opettelemani liput ja matkakohteet on itse asiassa hauska taltioida suositulle sosiaalisen median kanavalle omaksi matkapäiväkirjaksi ja matkamuistoiksi omaksi ja muidenkin iloksi.
Jo koetut matkat, etenkin ne pitkäkestoisimmat, matkustaminen osana elämäntapaa ja matkustamisen mahdollistavat elämänvalinnat ovat herättäneet paljon ajatuksia ja paisuttaneet päänsisäistä matkakatalogiani. Pitäisikö omat reissutarinat alkaa kirjoittaa muistiin? Tositarinoita matkoilta, hyödyllisiä vinkkejä sekä silkkaa kirjoittamiseniloa, tietenkin? Sopivasti fiilispohjalta, mutta sopivasti ajatuksella. Miksipä ei. Ennen kuin tekoäly ehtii kirjoittaa kaikki matkaoppaat puolestamme, on minullakin pari sanaa sanottavana ja matkatarinaa kerrottavana.
Rakas 10-vuotias minä, olit oikeassa kaikesta! Olipa kerran Sopivasti Wanderlustia -matkablogi.
Welcome on board!
0 Comments