Budjettimatkailu kunniaan! Monista Australian suurista kaupungeista löytyy ilmaisia museoita, puutarhoja ja viihtyisiä puistoalueita. Nähtävyyksiin tai aktiviteetteihin ei aina edes tarvitse laittaa suuria määriä rahaa. Hyvin usein parin päivän reissuohjelman saa täytettyä ilmaisilla, mutta mielenkiintoisilla aktiviteeteilla ja vierailunarvoisilla paikoilla. Näin käy helposti myös Etelä-Australian suurimassa kaupungissa, Adelaidessa. Miksi päädyin matkustamaan Adelaideen? Mitä ilmaisia nähtävyyksiä ja tekemistä Adelaidessa on?

Miksi Adelaide?

Alkuperäinen matkasuunnitelmani, jonka olin Australiassa viettämääni ensimmäistä kuukautta varten omassa päänsisäisessä matkatoimistossani luonut, ei sisältänyt Adelaidea. Syy tähän oli luultavasti se, että minulla ei ollut Adelaidesta minkäänlaista mielikuvaa enkä oikein ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan koko kaupungista. Olin alunperin suunnitellut Darwinin, Uluru-Red Centre -reissun ja Alice Springsin jälkeen ottavani bussin itärannikolle Townsvilleen, piipahtavani päiväseltään Magnetic Islandilla sekä jatkavani ja asettuvani sitten Cainrsiin työpaikan kiilto silmissä.

Retkisuunnitelmani muuttui, kun Uluru-reissulle sattunut portugalilainen ikäiseni soolomatkailija sai juurrutettua minuun kauhukuvan bussimatkan tyssäämisestä. Hän kertoi itse joutuneensa vaihtamaan matkasuunnitelmaansa edellisellä viikolla, koska valtatie Tennant Creekin ja Mount Isan välillä oli vielä tulvien vallassa ja bussiliikenne poikki. Bussivuoron peruminen oli ilmoitettu hänelle vain parin päivän varoitusajalla. Ajatus jumiin jäämisestä keskellä yötä tennantcreekilaiselle huoltoasemalle ei suoranaisesti huutanut nimeäni, joten pikaisella aikataululla bookkasin itseni sekä bussiin Alice Springsista Adelaideen että lennolle Adelaidesta Cairnsiin.

Lesson learnt, luota intuitioon, ja joskus myös portugalilaiseen kanssamatkustajaan. Jälkikäteen kiitän universumia tästä sattumasta, sillä sainkin ennakkosuunnitelmista poiketen mahdutettua myös Adelaiden Aussivuoteeni. Olihan kaupunki ehdottomasti vierailemisen arvoinen, ja kuten otsikostakin huokuu, parin päivän visiitti ei merkittävästi syönyt reissukassaani. Huomion arvoista on myös se, että myöhemmin samana vuonna pääsin vielä seikkailemaan ja yöpymään sekä Townsvilleen että Magnetic Islandille, kun ystäväni Suomesta liittyi seuraani pariksi viikoksi heti eeppisen itärannikko-roadtripin ensimmäisillä viikoilla. (Roadtrippiin vievän kirjoituksen linkki ilmestyy tähän myöhemmin!)

Missä Adelaide on? Kuinka matkustaa Adelaideen?

Adelaide sijaitsee Etelä-Australian osavaltion (South Australia) eteläosissa, ei kuitenkaan aivan eteläisimmässä kärjessä. Adelaide on osavaltion pääkaupunki ja asukasluvultaan Australian viidenneksi suurin. Kaupungin ydinkeskusta ei sijaitse merenrannalla, vaan matkaa rannikolle on noin kymmenen kilometriä.

Adelaideen voi matkustaa kansainvälisillä lennoilla ainakin Dohan ja Hong Kongin kautta. Täten Suomestakin on mahdollista päästä Adelaideen vain yhdellä lennonvaihdolla! Maansisäiset lennot muista Australian suurkaupungeista ovat myös näppärä keino saapua kaupunkiin. Bussiyhtiö Greyhound liikennöi Adelaideen vain Alice Springsin suunnasta. Mikäli bussikyydin haluaa Melbournesta tai Sydneysta tulee kääntyä muiden bussiyhtiöiden, kuten Firefly Coach Servicen, puoleen. Oma auto tai matkapaku puolestaan antaa täyden vapauden tulla ja mennä kaupungin ja sen lähistöllä olevien kohteiden välillä.

Saapuessani Adelaideen olin ollut maassa vasta kaksi viikkoa, enkä siis vielä omistanut autoa. Pysyttelin kaksi päivää ydinkeskustassa, joka on melko kompakti ja karttakuvasta katsottuna lähes neliskanttinen. Pari päivää riitti intensiiviseen keskustan nähtävyyksien läpikäymiseen, museokierroksiin ja puistoalueilla dallailuun. Kuitenkin Adelaiden länsipuolella olevat rannat, lauttamatkan päässä häämöttävä kaunis Kangaroo Island ja eteläaustralialaiset viinitilat jäivät siihen kuuluisaan seuraavaan kertaan.

8 x ilmaista tekemistä Adelaidessa

Kaikki alla mainitut kahdeksan ilmaista nähtävyyttä tai paikkaa sijaitsevat Adelaiden keskustassa ja kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Majoituin kahdeksi yöksi hostelliin aivan keskustan tuntumassa. Hostellin hintaan kuului kevyt aamiainen ja illallinen, mikä mukavasti kevensi näiden päivien ruokakuluja. Adelaiden keskustassa, lähinnä CBD:n alueella (Central Business District) on muutamia ilmaisia julkisen liikenteen linjoja, joita budjettimatkailjan kannatta hyödyntää, kun ainaisesta käppäilystä haluaa pienen tauon.

1 | Adelaide Botanic Garden -kasvitieteellinen puutarha

Ibis-lintuja ja hedelmälepakoita kuhisevassa Adelaide Botanic Garden -kasvitieteellisessä puutarhassa keskustan koillisnurkalla kannattaa käydä kävelyllä ja ruokkimassa sisäistä hortonomiaan. Puutarha-alue on laaja ja kukoistava, vaikkakin huhtikuun puolivälissä puutarhassa pystyi jo havaitsemaan syksyn merkkejä. Adelaide Botanic Garden -puutarhasta löytyy niin ruusutarha kuin kaktushuonekin, ja alueelle on ilmainen sisäänpääsy. Puutarhassa on myös viininystäville viinikeskus (National Wine Centre of Australia), jossa pääsee maistelemaan, dollareita vastaan, Etelä-Australian viinitilojen tuotoksia. Sisäänpääsy puutarhaan on ilmainen.

2 | Art Gallery of South Australia -taidemuseo

En ole maalaus- ja veistostaiteen tai taidemuseoiden suurkuluttaja, mutta tämä taidegalleria oli minunkin mielestäni ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Art Gallery of South Australia on taidemuseo, jossa on esillä kattavasti mielenkiintoisia maalauksia ja veistoksia niin Australiasta kuin ympäri maailmaa. Tyylilaji vaihteli modernista klassiseen, ja kukin huone tuntui olevan kuin oma pieni maailmansa kustakin aihealueesta. Erikoisin ja mieleenpainuvin teos oli sota-aiheinen, tai kolonialismiaiheinen pienoismalli, jossa oli hieman kummallisia yksityiskohtia. Oletko nähnyt tämän teoksen?

3 | South Australian Museum -luonnontieteellinen museo

Taidegalleriat eivät siis välttämättä ole se tyypillisin paikka, joihin reissuillani hakeudun. Kuitenkin, jos kohteessa on luonnontieteellinen museo, ja vieläpä ilmainen sellainen, I will be there! South Australian Museum on luonnontieteellinen museo, jossa riittää tutkittavaa helposti pariksi tunniksi. Paikkansa museossa ovat saaneet niin Australian kotoperäiset lajit kuin muidenkin mantereiden eläimistö. Eläin- ja luontoaiheiden lisäksi museossa on esillä aboriginaalien kulttuuria ja paikallista historiaa.

4 | Chinatown

Kuten muissakin Australian miljoonakaupungeissa, myös Adelaidessa on oma aasialaisen ruokamaailman keskittymänsä, Chinatown. Moonta Street -katu sijaitsee Grote Street- ja Gouger street -katujen välissä, ja sinne kannattaakin suunnata illalliselle tai vaihtoehtoisesti vain kävellä läpi kansainvälistä tunnelmaa fiilistellen. Aasialainen katuilme ravintoloineen ja putiikkeineen on toki levittäynyt yhtä kadunpätkää laajemmalle alueelle. Aamuisin Chinatownissa on kovin hijaista, eli aamukahville kannattaa sen sijaan suunnata…

Adelaide Chinatown

5 | Adelaide Central Market

Tänne! Chinatownin naapurista leijuu vastavalutetun espresson tuoksu. Ja ehkä hieman jokunen aika sitten peratun kalan tuoksahdus myös. Olipa tarve sitten tuoreille kasviksille tai lihalle, herkullisille leivoksille tai artesaanisuklaalle, matkamuistoille tai täydelliselle aamukahville niin voipojat täältä ne löytyy. Adelaide Central Market -torialue on auki joka päivä aikaisesta aamusta alkaen ja on ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Nauti Marketsien tunnelmasta, huumaannu herkkujen tarjonnasta, eksy sokkeloisilla käytävillä ja unohda ottaa edes se yksi kuva itse paikasta.

6 | Kaupunkia ympäröivä Adelaide Park Lands -puistoalue

Lähde aamukahvin siivittämänä kävelylle pitkin ydinkeskustaa ympäröivää Adelaide Park Lands -puistoa. Jos tarkastelet Adelaidea kartasta, huomaat, että puisto ympäröi kaupungin ydinkeskustaa joka puolelta. Ympärysmittaa puistolle kertyy peräti noin 20 kilometriä, ja se koostuu monesta pienemmästä puistoalueesta. Puiston eteläisellä kaistalla kannattaa käydä kurkkaamassa huoliteltu japanilaistyylinen Adelaide Himeji Garden -puutarha. Eteläisen sivun jälkeen jatkoin puistoalueen itäiselle puolelle, jossa olikin mahdollista nähdä urheilulajien kirjoa, aina kenttäratsastuksesta lentopalloon ja skeittaukseen. Myös juoksu- ja pyöräilykunnon ylläpitoon näin laaja puistoalue on mitä mainioin.

7 | River Torrens -joki

Toinen viihtyisä lenkkeilyalue löytyy kaupungin ydinkeskustan pohjoispuolelta. Kiemurteleva River Torrens -joki kevyenliikenteenväylineen on mukavan vaihteleva maisemaltaan, sillä matkan varrella voi ihastella paitsi kaupungin silhuettia, myös bongailla lintuja ja jokilaivoja. Joen varrella kohoaa myös Adelaide Oval -urheilustadion.

8 | St Peter’s Cathedral

Komeaan katolilaiseen St Peter’s Cathedral -katedraaliin pääsee tutustumaan ilmaiseksi sen aukioloaikojen puitteissa. Goottilainen katedraali on rakennettu 1800-luvulla. Ovella vastassa ollut kirkon henkilökunnan jäsen kirjasi vihkoonsa ylös, mistä maasta kukakin kirkon vierailija oli. Kuulema olin päivän, ellen jopa koko kuluneen viikon, ensimmäinen suomalainen.

Mikä on paras aika matkustaa Adelaideen?

Adelaideen ja Etelä-Australian eteläosiin voi ehdottomasti matkustaa mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta vuodenaikojen päinvastaisuudesta aiheutuvan hämmennyksen takia on hyvä idea tuplatsekata sääennuste matkalaukkuja pakatessa. Kesäkelejä ja hellelukemia metsästävä seikkailija matkustaa Adelaideen marraskuun ja helmikuun välisenä aikana, jolloin Etelä-Australiassa on kesäkausi ja lämpötilat korkeimmillaan. Kesäkuukausina myös sademäärät ovat maltillisempia. Talvi on puolestaan kesäkuulta elokuulle, jolloin päivälämpötila kipuaa ylimmillään vain 15 asteeseen ja sateita esiintyy eniten.

Oma visiittini Adelaideen sattui huhtikuun puoliväliin, jolloin kaupunkikuvasta alkoi pikkuhiljaa huokua syksyn merkkejä: puistoista pystyi jo bongailemaan ruskan värejä ja kellastuneita lehtiä, ja aamut olivat sen verran kirpeitä, että jouduin lähtöaamuna laittamaan sukat sandaaleihin aamukahvin ja matkaeväiden hakureissuilla. Adelaidesta matkani jatkui lentäen Pohjois Queenslandiin, Cairnsiin!

Kuulin joidenkin kanssamatkustajien kuvailevan Adelaidea hieman tylsäksi paikaksi. Vaikka Adelaide on yli miljoonan asukkaan suurkaupunki, on se selvästi pienempi ja vähemmän matkailijoita puoleensa vetävä kuin esimerkiksi suosituimmat kaupunkikohteet Melbourne ja Sydney. Ehkäpä ydinkeskustan kompakti koko ja sitä ympäröivä laajojen puistoalueiden vehreys saavat miljoonakaupungin tuntumaan kokoistaan pienemmälle ja myös rauhallisemmalle. Adelaide oli itselleni ensimmäinen suurkaupunki, jossa Australiavuoteni aikana vierailin, mikä voi osin vaikuttaa siihen, että innostuin kaikesta näkemästäni ja pidin kaupungin tunnelmasta.

Adelaiden lentokenttä

Oletko jo käynyt Adelaidessa? Jos suunnistaminen Melbournen tai Sydneyn CBD:n katujen ihmisvilinässä tuntuu olevan liikaa, ehkä Adelaide voisikin olla Australian isoimmista kaupungeista suosikkisi. Seuraavan kerran, kun bookkaat lentoja Australiaan ja alat kirjoittaa määränpäähakukenttää alitajuntaisen automaattisesti Mel… tai Syd…, voi ollakin hyvä vaihtoehto vertailla lentojen hintoja myös Adelaideen.


0 Comments

Leave a Reply

Avatar placeholder
Sopivasti Wanderlustia
Privacy Overview

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.