Alice Springs on tunnelmaltaan todennäköisesti hyvin erilainen, kuin mikään muu Australiassa vierailemasi kaupunki. Alice Springs on kartasta katsottuna aivan Australian mantereen keskellä, mutta samalla se on kuitenkin todella eristyksissä. Tästä kaupungista tuntuu olevan pitkä matka kaikkialle, etenkin meren äärelle. Mitä tekemistä Alice Springissa on? Kannattaako Alice Springsiin matkustaa vai pitäiskö tämä syrjäinen kaupunki skipata kokonaan?
Kun retki Ulurulla, Kata Tjutalla ja Kings Canyonilla oli tullut päätökseen, retkibussi toi minut takasin Alice Springsiin. Seuraavaksi vuorossa oli pari välipäivää ennen kuin matka jatkuisi Alice Springsista kohti Etelä-Australian osavaltiota. Näiden parin päivän aikana ehdin hoitaa käytännön asioita, suunnitella reissun jatkoa, mutta myös tutustua tähän syrjäiseen kaupunkiin itsessään. Osuipa oma syntymäpäivänikin juuri tähän ajankohtaan. Tuo syntymäpäivä ei pitänyt sisällään ilotulituksia tai fiiniä ravintolaillallista, mutta kaikessa tavallisuudessaan ja epätavallisuudessaan se on jäänyt mieleeni hauskana ja erikoisena päivänä.

Kuinka viettää 31-vuotissyntymäpäivä Alice Springissa?
Herää hotellin valkeista lakanoista, avaa telkkari ja katso Pohjoisterritorion aamu-uutiset. Tee päätös reissusuunnitelman muutoksesta ja varaa sekä bussilippu Adelaideen että lento Adelaidesta Cairnsiin. Pakkaa rinkka, check out ja mene synttäriaamiaiselle viihtyisään kahvilaan nimeltä Page 27 Cafe. Lohileivän, suklaakakun ja kahvin jälkeen mene Commonwealth-pankin asiakaspalvelupisteelle ja yritä avata itsellesi australialainen pankkitili.
Pankissa jonottamisen jälkeen käy vihdoin Telstran toimipaikassa päivittämässä myös australialainen puhelinliittymä. Ota vastaan synttärionnittelut puhelinoperaattorin työntekijältä, kun hän naputtelee henkilötietojasi koneelle. Pyöri hetki kaupungilla, ja kirjaudu sitten sisään seuraavan yön hostelliin. Saa synttärihalauksia tuntemattomilta kanssamajoittujilta. Saa myös selville, että kuin ihmeen kaupalla samassa alicespringsilaisessa hostellissa on majoittumassa juuri tuona yönä toinenkin synttärisankari. Chileläinen mimmi, joka on syntynyt tismalleen samana päivänä, tismalleen samana vuonna, mutta toisella puolella maapalloa.
Heitä rinkka omaan hostellihuoneeseen, syö päivällistä ja ota päikkärit. Herää kuin uudesti syntyneenä ja lähde tutustumaan paikalliseen Crossfit-saliin (Crossfit Central Outback). Osallistu Wodille, jossa on hyvä meininki, mutta joka sisältää kyseenalaisen monta kyykkyä ja boxihyppyä. Hae treenin päätteeksi Subway. Myöhemmin samana iltana jaa vielä synttärikakku chileläisen kaksosesi kanssa. Kun vihdoin kotisuomessa aletaan heräillä, ota vastaan synttärionnitteluviestejä ja soita pari videopuhelua. Pikkuhiljaa ala valmistautua henkisesti huomiseen koitokseen, eli noin 22 tuntia kestävään bussimatkaan kohti Adelaidea. Mene nukkumaan ajoissa ollen samalla kiitollinen hassusta syntymäpäivästäsi Alice Springsissa.


[Crossfit Central Outback + synttärikakku = Balanssi]
Portti aavikolla, muinainen teleasema ja vallitseva ilmasto
Alice Springs on merkittävä kaupunki Keski-Australian matkailun kannalta, sillä se tarjoaa niin omatoimisille kuin ryhmän mukana liikkuville matkailijoille palveluita ja kaupunkimaisemman levähdysmahdollisuuden karun luonnon keskellä retkeillessä. Vaikka Ulurulle ja Yularaan on mahdollista lentää suoraan, on Alice Springs pitkään toiminut matkailijoille eräänlaisena porttina tai mielikuvia yhdistävänä väylänä The Red Centren kohteille matkatessa. Tämä siitäkin seikasta huolimatta, että kaupungista on taitettava vielä noin 450 kilometrin matka esimerkiksi Ulurulle.


Kaupungin syrjäinen, mutta kartasta katsottuna maantieteellisesti kovin keskeinen, sijainti on kuitenkin selitettävissä historialla. Aivan alun perin 1800-luvulla kaupungin alueelle perustettiin teleasema, jonka avulla Australian itä- ja länsirannikon välisiä yhteyksiä voitiin ylläpitää. Vähitellen tähän yhteydenpidon solmukohtaan alkoi kehittyä kaupunki ja erilisia palveluita. Nykyisin Alice Springsissa on asukkaita yli 30 000 ja vuosittain kaupungissa vierailee satojatuhansia matkailijoita, jotka halajavat päästä vierailemaan Australian keskiosan luontokohteilla.
Alice Springs on keskellä mannerta ja vuorokauden lämpötilavaihtelut ovat suuria, mikä on tyypillistä puoliaavikkoilmastossa. Vuodenajat noudattavat samaa rytmiä kuin Ulurullakin: Ilmasto on lämmin ympäri vuoden, mutta kesä-elokuussa yölämpötilat voivat tippua jopa lähelle nollaa astetta. Sen sijaan joulu-helmikuulla yölämpötilatkin pysyvät koholla, noin 20 asteessa. Päivälämpötilat huitelevat vuodenajan mukaan noin 20 ja 40 asteen välillä. Sadetta voi tulla ympäri vuoden, mutta sateet ovat kovin niukkoja ja satunnaisia, minkä vuoksi alueen luonto onkin kuivaa savannimaista puoliaavikkoa.
Kuten Ulurulla, Alice Springissakin voi vierailla mihin aikaan vuodesta tahansa. Suositelluimmat ajankohdat ovat kuitenkin maalis-toukokuu ja syys-marraskuu, jolloin ilmasto on miellyttävimmillään. Nämä ajankohdat ovat myös matkailun high season. Toisin sanoen suurimmat matkailjajoukot pystyt välttämään sietämällä vuodenaikojen ääripäitä ja ajoittamalla vierailusi vähemmän suosittuihin ajankohtiin, keskelle kesää tai keskelle talvea.
Tekemistä Alice Springissa – 8 x ideaa
Poimi näistä kahdeksasta Alice Springs -ideasta itsellesi sopivimmat!
1 | Vieraile Olive Pink Botanic Gardenissa ja bongaa kalliowallabeja
Alice Springsin kasvitieteellinen puutarha Olive Pink Botanical Garden on pieni rinteellä sijaitseva erilaisten paikallisessa ilmastossa selviytyvien kasvilajien kehto. Puutarhassa on kävelypolkuja, jotka johdattavat Mayers Hill -näköalapaikalle kukkulan päälle. Kalliowallabeja (Rock wallaby) saattaa lymyillä puutarhan kahvilan terassin läheisyydessä, mutta todennäköisemmin ne ovat liikkeellä aamuisin ja auringonlaskun aikaan kukkulan rinteillä. Kalliowallabi on pienempikokoisempi kuin tavallinen wallabi ja se on erikoistunut elämään kallioisessa maastossa ketterästi kiveltä kivelle pomppien.


[Mayers Hill, Alice Springs]
2 | Tutustu luonnontieteelliseen Museum of Central Australia -museoon
Tämä luonnontieteellinen museo on melko pieni, mutta sisältää paljon informaatiota luonnonhistoriasta, argeologiasta ja luonnontieteistä. Museo sijaitsee parin kilometrin päässä Alice Springsin keskustasta. Museon yhteydessä on näytillä myös vaihtuvalla teemalla valokuvanäyttely, johon pääsee tutustumaan samalla sisäänpääsymaksulla. Tunnin tai kahden mittainen visiitti riittää hyvin.

3 | Kiipeä ANZAC Hill -kukkulalle
Tältä kukkulalta voi tähytä maisemia Alice Springsin yli ANZAC-sotamuistomerkin kupeesta. Auringonlaskut ja -nousut ovat todennäköisesti värikkäimmät ja kuvauksellisimmat hetket viettää ANZAC Hill -kukkulan laella. Paikallista sotahistoriaa voi opiskella infotauluista.
4 | Vieraile “Welcome to Alice Springs” -kyltillä
Muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta niin etelä- että pohjoispuolelta saavuttaessa on tienvarsikyltti, joka toivottaa kaupunkiin saapujat tervetulleeksi tekstillä “Welcome to Alice Springs“. Kyltti on kuin lupaus keitaasta loputtoman pitkältä tuntuneen aavikkotaipaleen päätteeksi. Näin nämä kyltit vilaukselta bussin viilettäessä ohi, eli kuvan ottaminen jäi seuraavaan kertaan.
5 | Lenkkeile Todd River -joen varrella
Vaikka upeita patikointireittejä kuuluisilla luonnonmuodostelmilla riittää, voi kävelylle lähteä myös Alice Springsia halkovan joen varteen. Todd River -joki kulkee Alice Springsin keskustan liepeiltä. Mikäli haluat bongailla kakaduja ja ghala-kaijoja tai kaipaat muuten vain simppeliä lenkkeilypaikkaa aavikkopatikoinnin vastapainoksi, voi juoksulenkin käydä vetäisemässä tämän joen varrella. Kuivakaudella voi olla mahdollista juosta jopa joenpohjaa pitkin.

[Kuiva Todd River -joki huhtikuussa]
6 | Kahvittele Page 27 Cafessa
Kotoisasti sisustetussa Page 27 Cafe -kahvilassa on tarjolla herkullisia aamiais- ja lounasvaihtoehtoja. Sisustuksesta on tehty persoonallinen ripustamalla vanhoja esineitä seinille ja käyttämällä eri parisia huonekaluja. Paikka oli selkeästi suosittu ja henkilökunta hyvin ystävällinen.

7 | Kartoita myös vähemmälle huomiolle jääneet luontokohteet lähellä Alice Springsia
Simpsons Gap, Jessie Gap ja Ilparpa Swamp ovat luontokohteita, jotka eivät nauti niin suurta tunnettuvuutta kuin The Red Centren päätähdet. Nämä vähemmälle huomiolle jääneet kohteet ovat kaikki maltillisen ajomatkan päässä kaupungista. Näissä on helppo pistäytyä päiväseltään ja päästä kiinni Keski-Australian luonnon lumoon jo lähempänä Alice Springisia.
8 | Valmistaudu tulevaan aavikkoretkeen
Jos olet poikkeamassa Alice Springissa ennen Ulurulle ajamista, kannattaa oma retkipaku tai retki-Subaru varustella jo kaupungissa. Niin ruuan kuin polttoaineen, ja kärpäsverkonkin, hintataso on suurella todennäköisyydellä maltillisempi Alice Springissa kuin matkan varrelle osuvilla pienillä huoltoasemilla, saatikka perillä Yularassa. Myös ryhmän mukana matkatessasi on ehdottomasti hyvä idea käydä nappaamassa hätävarasnäkkejä WoolWortshista tai Colesista ennen retkelle lähtöä.
Kannattaako Alice Springsissa vierailla?
Tässä mantereen keskellä sijaitsevassa kaupungissa vallitsee mielestäni hyvin erilainen ilmapiiri ja henki kuin muissa Australian suuremmissa kaupungeissa. Syynä tähän voi olla se, että Alice Springs ei ole meren äärellä. Monelle matka Australiaan todennäköisesti tarkoittaa valkoisia hiekkarantoja ja surffausta, mutta tätähän Alice Springs ei pysty villeimmissä kuvitelmissaankaan tarjoamaan. Kaupunkina Alice Springs itsessään on kovin vaatimaton, eli minkäänlaista metropolikokemusta täältä on turha lähteä hakemaan.
Alice Springsin suurin valtti ja vetovoima onkin varmasti sitä ympäröivä tyhjyys, puoliaavikko- ja erämaamaisemat. Monet matkailijat yhdistävät mielikuvissaan Alice Springsin tunnettuihin The Red Centre -kohteisiin, Uluruun, Kata Tjutaan ja Kings Canyoniin. Etenkin Uluruun. Mielikuva Ulurun porttina ja tietynlaisena keitaana muuten niin karulla punaisella aavikolla ovat omiaan vetämään matkailijoita Alice Springsiin.
Alice Springisissa kaikki tapaamani backpackerit ja muut matkailijat tuntuivat olevan hyvin erähenkisiä ja seikkailunnälkäisiä. Kaikkia tavalla tai toisella kiehtoi nimenomaan alueen tyhjyys ja ajatus siitä, että tämä kaupunki ja sitä ympäröivä punainen puoliaavikko kuuluisine luonnonmuodostelmineen sijaitsevat kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Tämän ajatuksen pystyn allekirjoittamaan täysin. Tyhjyys, asumaton erämaaluonto ja monta sataa kilometriä muuttumattomana pysyvä maisema ovat yhdistelmä, jota tuntuu olevan vaikea sanoin kuvailla. Se täytyy kokea itse.
Skippaa Alice Springs, jos etsit ainoastaan merenrantakohteita tai jos matkustusaikataulusi on tiukka. Jos et koe olevasi retkeilyhenkinen luonnossaliikkuja ja tyydyt pariin kivaan kuvaan Ulurusta ja muu Outbackin näkeminen ei lainkaan kiinnosta, voit todennäköisesti skipata Alice Springsin yöuniasi menettämättä.
Vieraile Alice Springsissa, jos haluat kokea Keski-Australian tyhjyyden ja karun luonnon pelkkää Ulurua laajemmassa mittakaavassa. Alice Springs yhdistettynä muilla The Red Centre -kohteilla vierailuun kannattaa, kun voit käyttää aikaa mantereen keskelle matkustamiseen ja jos ajatus seikkailusta karulla puoliaavikolla kuulostaa hauskalta. Alice Springs on oivallinen kaupunkitukikohta The Red Centre -seikkailua ennen tai sen jälkeen.
Millaisia kokemuksia sinulla on Alice Springista ja kenelle suosittelisit kaupunkia?
0 Comments